Kaikki on ollut yhtä karusellia. Se on lause mikä selittää kaiken. Tapahtunut ihan liikaa ja mitä enemmän asioita kerääntyy, sitä vaikeammalta tuntuu aloittaa kirjoittaa! On liikaa asioita, jotka ei liity toisiinsa mitenkään ja jotenkin tuntuu, että jokaisesta pitäisi kirjoittaa jotain erikseen, mutta ehkä mä teen nyt pienen tiivistelmän.
Ensinäkin oon nyt kaksi kuukautta ollut Helsingissä työharjoittelussa. En mainitse tänne paikkaa, mutta työtehtävistä voin sanoa, että olen päässyt editoimaan pieniä videoita nettiin, muokkaamaan kuvia, vastailemaan palautteisiin yms. Ihan mukavaa puuhaa!
Miinuksiakin asiasta tietenkin löytyy. Eli se mistä olen täällä paljon puhunutkin. Siitä, että en yhtään tykkää olla Helsingissä. On täällä tietenkin kaikki ne ihanat ihmiset, mutta myös kamalat. Hankalaa olla kotona, hankalaa nähdä niitä maisemia, jotka herättävät vieläkin vilunväreitä. Mä häpeän itseänikin täällä. Kaikkia virheitä joita joskus olen itse tehnyt. Mä en tykkää olla täällä, en! Ainut asia mikä loppupeleissä on pitänyt minut järjissäni on se, että olen pakottanut itteni lähes päivittäin juoksemaan eri kavereiden luona, jotta jäisi mahdollisimman vähän aikaa miettiä.
Porissa olen käynyt viikonloppuisin ja koska mä en halua pureutua mun yksityiselämään mitenkään selvästi, niin sanotaan, että hetken aikaa kävin ihan huipulla, onnellisempana kuin varmaan ikinä ja nyt jotkin asiat ovat lysäyttäneet mut jonnekkin ihan pohjalle. Epätietoisuus asioista ja se, kun joistain jutuista puuttuu kaikki logiikka, on se mikä pistää oikeasti pään ihan pyörälle. Sellainen olo, että mä en edes halua sinnekkään takaisin kohtaamaan niitä asioita, koska täällä mä ainakin olen ollut niin säälittävä koko asian kanssa, että en halua olla samanlainen siellä. En halua purskahtaa jokaisesta asiasta itkuun ja olla sellainen tulviva aikapommi.
Ja asiasta taas kolmanteen. Mä en tiedä tuleeko tää harvinaisen huonoon saumaan, vai nimenomaan tosi hyvään, koska mä lähden kuukaudeksi vaihtoon! Irlantiin. Galwayhyn. Neljännen viikon vietän Dublinissa. Mulla on semmoinen muistikuva, että siitä olen ehkä kaksi vuotta sitten myös kirjoittanut tänne blogiin, että haluaisin lähteä Au Pairiksi johonkin maahan (joko Irlanti, Skotlanti, Islanti yms.) ja nyt mä pääsen yhteen niistä kuukaudeksi. Vailla stressiä siitä, että mistä mä säästän rahani, koska koulu hoitaa koko jutun. Mua tavallaan vaan ahdistaa, koska en ole sisäistänyt yhtään koko asiaa. Sitä, että mä lähden. Mulla on sellainen olo, että jotain joko tapahtuu ennen sitä, tai että mä vaan lakkaan olemasta ennen sitä... Ei siinä ole mitään järkeä. Se koko ajatus tuntuu vaan niin kaukaiselta, että mä en ole alkuunkaan innostunut, mutta ehkä se vielä tulee jossain vaiheessa.
Niin ja se, että vahingossa ostin (hmm.) uuden järjestelmäkameran, joten viimeistään matkalla todennäköisesti innostun kuvaamaankin tänne jotain.
Ja nyt mulla on niin helpottunut olo, kun pääsin kirjoittamaan. Vuotamaan tän kaiken pois. Kiitos blogi, että olet olemassa.
---------------------------------------------------------------------------
Everything seems like I'd have been in the carousell a hundred days.
That frase can explain everything. There's happened too much and I
don't even know what to tell anymore. There's too many different things
without any connection and I feel like I should write about every single
thing but maybe I won't.
The first! I've been about two months at Helsinki on the job learning. I
don't say where but I can tell that I've edited short videos to
internet, photoshopped some photos, respond to feedbacks etc. Actually
really nice!
Of course everytime there's a dark side too. I've been talk about my
feelings about Helsinki and how I don't want to be here. Of course
here's lovely people but here's all of the bad ones too. It's hard to
be at home and be here when I got a goosebumps because of the old memories. I
shame myself here too. Every mistakes I've ever made. I don't like to
be here, I don't! Only thing which keeps me happy is spending time with
my friends. Then I don't have a time for thinking.
I've been at Pori in weekends and because I don't want to tell here so
much about my privet life.. I can tell only that I was on the top for
awhile. I was happier than ever. But now there's some thing what brings
me back down. Dubiety and when there's no sense and logic in some
things... It makes me crazy. I don't even want to go to back to Pori
because I have to face those things. I've been so pathetic here so I
don't want to show that side of me there. I don't want to cry about all
little things and be some kind of timebomb.
I don't know is it the best time or the worst. But I'm going to Ireland,
Galway! And the fourth week is in Dublin. I think that I've maybe written here (like two years ago) that I would like to be Au Pair somewhere
(Ireland, Scottland or Iceland) And now I'll be in one a whole month.
Without stressing how to get moneys because of my school. It's weird. I
think I haven't understood yet that I'm really going. I have a feeling
that something will happen and I doesn't exist when it's time to go to
the airport. It doens't make any sense. But the idea seems so remote
that I'm not even expecting that trip. Maybe later..
And I bought a new camera! So I'll put here some pictures when I'm back. And now I feel relieved when I wrote this all down. Thank you, my blog for being here.
