Mä en tiiä miten päin olla ja mitä tehä. Ja mä toivon, että tietyt ihmiset ei eksy tänne tätä lukemaan, mut jos eksyy, niin sen takia koitan kirjottaa tän mahdollisimman epäselkeesti. Mulla ei oo ketään jolle puhua. Syitä on aina monia, enkä tiiä enää kehen voi luottaa ja kehen ei. Mulla on muutamat hyvät kaverit, joille voisin avautua asioista, mut ne on niitä, jotka elää ulkopuolella niistä ahdistavista asioista, eikä ne ymmärtäis puoliakaan sen takia.
Mun tekis mieli jättää koulu kesken. Mä en jaksa olla siellä. Eka syynä oli opettajat ja tunnit, mut nyt se on myös se ennen niin täydellinen luokka. Ennen se oli kokonainen ryhmä. Sitten se jakautu kahtia, mut se ei oikeestaan vielä ollu se maailmanloppu. Nyt se puolikas, jolla mä olen.. Ei sitä oo enää. Se on hajonnu klikkeihin. Tuntuu et pienissä ryhmissä on sanaton sota keskenään jostain asioista, joita ei oo koskaan sanottu edes ääneen, että mistä se on lähteny käyntiin. Mä en tavallaan ees kuulu siihen. Mä vaan huomaan, että aina joku kattoo tarkkaan, että kenelle puhun ja millä hetkellä ja mitä puhun. Ihmiset luulee varmaan, että oon valinnu jonkun puolen, ja sen takia muakin varmaan tuomitaan, mut tosi juttu on se, et haluisin, et kaikki on niinku ennen. Voisin puhua kaikille miettimättä, että mitä ne luulee siitä, että mitä mun päässä liikkuu. Kaikki on niin vitun hajalla. Yks toinenkin vaan sen takia melkeen haluis lopettaa koulun. Mä en tajua miks kaikki meni näin, miten kaikki meni näin, minkä takia mun pitää olla osa sitä. Mulla on nii yksinäinen olo tavallaan, kun en voi puhua kellekkään. Mä istun siellä, lagaan ja tuijotan seinää ja ihmiset vetelee johtopäätöksiä siitäkin. On niitä muitakin asioita mitkä tuolla on pielessä, mut toisinaa musta tuntuu, että ois parempi olla vaikka yksin jossain nurkassa, koska sillon mulla ei ainakaan ois se olo, että tekisin jotain väärää.
Mä en tiiä kohta mitä teen.
En oikeesti tiiä.
