sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syksyisiä sanoja

Mä en tiedä onko se tää kaikki muutos, vai toi kokoajan viileämmäks ja värikkääks muuntuva syksy, joka saa mut ajattelemaan niin paljon enemmän ja ehkä jotenkin muuttaa mua tai mun ajatuksia. Mä puen saman villapaidan päälle kun viime syksynä. Laitan mukavimmat kengät jalkaan. Kävelen kauppaan ja ostan kermavaahtoa. Teen kaakaota ja tuun koneelle kirjottamaan mun "kirjasta" käsikirjotusta. Revin paperia, kirjotan suunnitelmia ja liimaan niitä seinälle. Suunnittelen ja katon elokuvia. Nukun 14-tuntia putkeen ja mietin kuinka monen asian moni ihminen voisi tehdä niin eri tavalla.

Musta tuntuu, että oon oppinu paljon. Jotain hyvin arkipäiväseltä kuulostavia asioita, mut tiiän nyt mitä asioita oikeesti tekisin toisin jos pystyisin. Se mikä mun pitäis tehä toisin on se, että miettisin vähemmän joitakin juttuja. Takerrun hirveesti ajatuksiin, joita en oo aiemmin huomannut, tai löydän vanhoistakin jutuista jotain ihan uusia merkityksiä. En mä tiedä. Tässä mä oon ja mietin yhtä viimevuotista päivitystä. Se oli kai just näihin aikoihin. Mulla oli just tää sama villapaita päällä kun sitä kirjotin. Ja musta tuntu jotakuinkin tältä. Niin. Jotakuinkin.

Mutta mitä muuta mä oon tehnyt... No ennen jo edellistä päivitystä käytii Jennin, Iidan ja Kimin (mun luokkalaisia) kanssa valokuvaamassa. Jennillä on oma valokuvausblogi, jota kannattaa käydä tsekkailemassa ( http://zenismile.blogspot.fi/ ) Ja noh, nyt viikonloppuna kävin kattelemassa Joosuaa Kulttuurikulma nimisessä paikassa. Kannattaa oikeesti tutustua ton bändin musiikkiin. Se on jotenkin niin sellasta, että se pistää miettimään asioita.



Uus kirpparilöytömekko 3e !
(C) Jenni Virta
(C) Jenni Virta
(C) Jenni Virta



(C) Jenni Virta

tiistai 10. syyskuuta 2013

There's a mirror.. omg, I'm smiling

Täällä mä olen. Porissa. Täällä mä olen ja toteen, että ehkä mun päässä on jotain vikaa, koska mä niin tykkään olla täällä. Välillä mun pää meinaa poksahtaa, mut se ei loppujen lopuks haittaa. Mä tykkään olla täällä. Ja niin kamalalta ja ilkeeltä ja inhottavalta kun se kuulostaakin (en mä tarkota sitä niin) oon niin kiintyny siihen ajatukseen, että täällä ei oo ketään tai mitään muistuttamassa ees vähää siitä mun vanhasta elämästä Vantaalla. Kyllä mä ikävöin ihmisiä ja musta on ihanaa nähä niitä, mutta mä rakastan tätä tunnetta, olla jossain kaukana. Semmonen mä oon aina ollu. Halunnu lähteä ulkomaille... yksin. Kävellä pitkiä matkoja ulkona kuuntelemassa musaa... yksin. Mut silti tuntea, et jossain lähellä on ihmisiä, joita nähä ja tietää, että silti ei oo... yksin. Ja täällä mulla on semmonen olo. Täällä on ihmisiä, jotka on tietäny mut valmiiks ja ottanu mut hyvin vastaan ja täällä on luokka josta mä oon tosi onnellinen, koska nekin on ottanu mut hyvin vastaan.

En haluu, että ihmiset ajattelee, ettei mulla oo ikävä, en haluu et ihmiset ajattelee, että tää on sata kertaa parempi elämä kun siellä, vaan tää on se mitä mä kaipasin. Vaihtelua kokonaan uuteen paikkaan. Uus elämä pariks vuodeks ja sen jälkeen palata ehkä takasin, kun oon kasvanu sen verran, että ehkä mua ei enää ahdistakkaan. Koska täällä mua ei ahdista. Täällä mulla ei oo se olo, että kuuntelen itkusta musaa iltasin ja ahdistun elämää, vaikkei siihen ees ollu mitään syytä sillonkaan. Ainakaan kunnolla. Mulla on niin vapaa olo. Kaikesta.

Mulla on myös ollu nyt tekemistäkin. Toissaviikonloppuna Katri tuli käymään kahden sen kaverin kanssa. Mentiin annikselle hengaamaan ja emmä tiedä. Se oli jotenkin sekava päivä ja olis voinu mennä ihan pieleen, mutta mulla oli hauskaa. Hih.

Ja nyt viikonloppuna Krisse tuli piristämää mua. Ja siinä samalla oli "tuparit". Eka piti olla tuparit, mut sitten oletin, että ei niitä ole. Yhtäkkiä mulle soitetaankin: "Me ollaan nyt tulossa!" ...AHAA. Emmä tiiä, musta tommoset on aina parhaita, ku jotain tapahtuu vaan yhtäkkiä. Loppujen lopuks täällä oli Jose, Julius, Lassi ja Matias kattomassa High School Musicalia. Öö?

Ja sunnuntaina olin luokkabileissä Iidalla. Paljon kaikkea ja kivoja ihmisiä ympärillä. Kai mä voisin hymyillä.




Me muut