"Luokkakokous"

Eilinen oli outo! Ei mitkää sanat riitä sitä fiilistä kuvaamaa!

Eilen oli siis epävirallinen luokkakokous (Aito on vasta joskus 2015). Eka hengattii Sadun ja Mirkun kans Heurekalla, ku ooteltii että muut tulee. Me oltiin aina ala-asteella kolmisteen, riideltii tyhmistä jutuista, mut silti se oli aina me kolme jossain ja joka puolella. Satua en oo pitkään aikaan nähny ja jotenki tuntu, että vaikka kaikki on muuttunu paljon, ni kaikki on silti jotenki ennallaan. Sitä on vaikeeta selittää.

Myöhemmin paikalle tuli Late, Khushdip (en mä opi tätä kirjottamaa!), Sakke, Santtu ja Marko. Ja tosijuttuhan oli joskus aikoinaa se, et peruskoulussa mä olin aina se outo ja yliherkkä tyyppi, joka oli kaikesta out. Ja nyt mä sain kuulla puheita siitä, kuinka oon muuttunu. (Onneks sentään!) Hengailtii siellä, muisteltii jotain tosi vanhoja juttuja, otettii valokuvia ja sit lähettii Porkkuu istuskelemaa. Aivan sairaan kiva fiilis oli. Oli oikeesti hauskaa nähä ihmisiä, joita ei oo pitkii aikoihin nähny ja huomata, et kuinka kaikki on samaa aikaa nii samanlaisia ku ennen, mut kuitenki nii erilaisia. Yks varmaa kesän parhaimmista päivistä tähän mennessä.

Just keep dancing

On ollu vähän karuselli olo tässä viimeaikoina. Melkeen oon onnistunu pitämään itteäni liikenteessä, ettei aikaa jää turhille mietiskelyille. Viime keskiviikkona oli taas Helsingin vanhalla ylioppilastalolla Pitkä kuuma kesä -tapahtuma. Ilmanen, jossa aina soittaa eri bändejä ja nyt viimeks nähtiin Pasa ja Stockers. Mukana oli Krisse, Moona, Sarina, Heini ja Alisa. Ihan hauskaa oli. Ainaki melkeen.

Tässä on myös menny nyt juhannukset. Sellasta hieman käsistäki lähtenyttä menoa kaverilla kylässä, mut sinänsä ihan hauskaa oli kummiskin. Tanssia, juttelua, uusia ihmisiä, kukkia tyynyn alla, englannin sopertamista ja epämääräsiä juttuja oli viime perjantai täynnä. 

Hiirenloukku

Yön masentavat avautumiset on pakko tehdä, koska muuten en saa niitä huomenna enää sanoiksi, jos nytkään!

Mua vaan ahdistaa, koska tajusin tänään, että ihmiset ei oikeaeti tiiä musta mitään! Ei mitään mun menneisyydestä, ajatuksista, sukulaisista, jatkuvasti läsnä olevista ongelmista... Eilen tuli hassu olo, kun tajusin, että mä en ole esimerkiksi mun veljistä puhunu kenellekkään oikeestaan sanallakaan, ennen kun vasta eilen. Tai ylipäätänsä oikeasti mistään, vaikka on oikeasti asioita, jotka on oleellinen osa mun arkea ja päivittäisiä ajatuksia.

Sitten jos mä sanon jotain... Vaikka oikeasti vakavaa: mä sanon sen hymyillen, olkia kohauttaen, nauraen ja sanon, ettei se oo iso juttu. Ihmiset uskoo sen ja mä lähen kotiin, itken ja mietin, että miks kukaan ei tajunnut, että se ei ole mikään iso juttu. Mä vähättelen. Aina ja kaiken. Mua ahdistaa se, koska mä tiedän siis olevani vaan ikuinen mysteeri, josta kukaan ei tiedä mitään. Joka ei halua näyttää mitään itestään, jakaa elämäänsä, saatika sitten puhua muille tyhjänpäiväsistä asioista, koska tunnen sillon itteni vaan huomionhakuseksi.

Ja tänään näidenkin pohdintojen jälkeen mietin asioita: mulle tuli vaan paha olo. Kohautin olkia ja nauroin. Menin bussiin ja mietin, kuinka tein taas sen saman minkä aina.

On uusi aika

Se oli sitten Kuningasidean levyjulkkarit Tavastialla. Voi sitä energian määrää ja sitä huumaa, mikä tuntuu koko tilassa. Kaikilla on kuuma, kaikki pomppii ja ihmiset nostaa kätensä ilmaan.

Mulla oli tajuttoman hauskaa! Keikan jälkeen oli Tavastian Lauantai disco, minne jäätiin Sarinan, Moonan ja Samun kanssa. Ilta meni ehkä... jännästi, mut oli kyllä hauska ja suurimmissa määrin ikimuistonen ilta.