Mulla on nyt ollu jotenkin viharakkaussuhde tän menneen syksyn kohalla. Ensinäkin välillä kaikki on niin nättiä. Lehdet puissa ja maassa, ihania kavereita ja musiikkia! Ennen kaikkea nimenomaan musiikkia, koska oon alkanu hirveesti tykätä uusista bändeistä ja niiden kautta oikeesti saan energiaa.
Mutta toisaalta nään sateen, kylmän tuulen, kavereita, jotka tekee pahaa toisilleen, kavereita, jotka vastaa toisten murheisiin: "mullakin on murheita!" puhuu päälle ja mä niin tunnen sen, että jotkut ajattelee, että "mulla on varmasti se kamalin olo". En mä ite oo jääny tän uhriks niinkään. Jonkun verran, mutta tosi vähän, eli en puhu nyt ollenkaan itestäni, vaan siitä, että nään miten toiset kohtelee toisiaan.
Mulla itellänikin oli tossa joku ankee kausi, koska joku asia muuttu, mutta sitten kun kaikki nyt taas onkin paremmin, niin mä sain taas itelleni jonkun pelon, en osaa olla tyytyväinen. Mä oon aikasemminkin kokenu tän pelon ja se pelko pilas kaiken. Ja nyt en uskalla edes puhua kenellekkään, kun kaikki on varmastikkin sitä mieltä, että "kaikki kääntyy hyvin" "turhaan pelkäät" ja "sun pitäs vaan olla ilonen!" ...mutta mä vaan en ole, enkä tiiä tuunko olemaan.
Koulussa mulla ainakin on ollu ihan kivaa. Mulla vaan on nyt iskeny semmonen olo, että en oikeesti tiiä, mitä tulevaisuudessa oikeesti jaksaisin tehä työkseni. Etenkin, kun oon tajunnu, että toi linja, jolla oon, on mulle todennäkösesti vaan tosi väärä. Oon tajunnu, että se mikä ehkä on ollu nyt kivempaa, on ollu äänikurssit. Ja kohta nekin loppuu. Sit en tiiä enää onko koulussa niin kivaa, mutta ehkä meen vaan ilosesti kohti uusia juttuja.
Ja hei, Katri tuli pitkästä aikaa käymään täällä päin!!
"Oivoivoivoi" Jutut ei ollu kauheen vahvoja, mut ei niitten tarttekkaan. Oltiin vähän... kadoksissa. Vai?
Ja!! Viime viikolla näin PITKÄSTÄ aikaa Nettaa kunnolla. Juostiin tuolla jossain pimeellä kadulla karkuun jotain ääniä päästelevää puskaa, ajattelin itteni kuulemma pussiin, juteltiin, oli jotain super tyhmiä juttuja. On ollu ikävä.
♥
