Nyt on aikaa enää öisin unelmiinsa nukahtaa

Mulla on jotenkin todella ahdistunu olo! Yhtäkkiä kaikki isot jutut loppu ja jäi pois ja yhtäkkiä tulikin loma. Työt NRJ:llä on ohi. Viimesenä päivänä yritin pidättää vaan itkua, mutta ihan turhaan. Sain kukkia ja maailman suloimman kitarakortin, jossa luki: "Kiitokset meidän omalle rokkitytölle" ...ihana! Ja melkeen samaan aikaan loppu Face of God bändin One World -kiertue, jonka keikoille oon menny joka kerta, kun vaan töiltä ehtiny. Musta vaan tuntuu, että viime ajat oon eläny vaan töillä ja musiikilla. Ihmisiä ei edes siinä tohinassa oikeen oo ehtinyt nähdä ja sitten vielä koulujen pääsykokeisiin lukemiset ja muut vastaavat.

Ja sitten kun kaikki loppuu... Tuntuu, että oikeasti ei edes oo lomalla. Outoa nähä niitä ihmisiä, joita ei oo niin paljon ehtiny näkemään. Outoa olla vapaalla, kun jotenkin tuntuu, että jos haluais jotain tapahtumaa, niin pitäis ite olla järkkäämässä. Jotenkin arvasin, että tähän tää tulee menemään. Siispä jo aikasemmin tein suunnitelmia... Mm. Meen talkootyöläiseksi Ruisrockiin (enimmäkseen varmaan vaan Pasan takia), Tampereelle yhdelle keikalle, joka keskiviikkosin ilmasia musatapahtumia ylioppilastalolla, Weekend -festarit ja jotain semmosia mistä en ees niin välitä. Mä vaan pelkään nimittäin jämähtäväni paikalleni, eläväni samat vuodet uudestaan jos en liiku ja keksi kokoajan jotain. Mua vaan ahdistaa, kun harvat pysyy tässä tahdissa... Sitten tuntuu vaikeelta edes yrittää hidastaa.

Keskiviikkona olin pitkästä aikaa Emman kanssa, sekä Moonan ja Sarinan. Oltiin ylppäritalolla kattomassa Roope Salmista & Koiria ja jutustelemassa tyhmiä... isolla teellä.

 

 [2 ekaa kuvaa (C) YleX]

Sitten aiemmin mun piti tehdä merkintää tästä kivasta kesäpäivästä, jolta nää kuvat on otettu. Face of Godin ja Hey Heatherin akustinen keikka Helsingin musiikkitalon terassilla. Mukana Katri, Moona, Sonja ja Sarina. Aivan megakiva fiilis ja oli ihanan lämmin ilma. Jäätiin keikan jälkeen istumaan melkeen koko illaks paikoilleen ja Katri oli uus kiva tuttavuus. Oon sen ihmisen tienny ja kuullu paljon kaikkea, kun on Hey Heatherin street teamin ja tietenki keikkojen kautta tullu sinänsä tutuks, mutta nyt kun ehti kunnolla nähä, ni oli kivaa! (Katria on kiva kiusata!!)

 

Ja nää on huonolaatusia kuvia mun huonon kännykkäkameran laadulla. Muistoja FoGin vihoviimeseltä kiertuepäivältä. Ne veti kokonaiset 20 keikkaa ympäri helsinkiä. Ehdin niistä vaan kahdeksalle, mutta jotenkin vaan kruunas koko jutun. Se on hassua, että tän kuukauden aikana niitä on nähny tosi usein, jotkut biisit tutumpia, kun toiset ja jotkut jo tosi tuttuja, mutta ei niihin kyllästy. Ne vaan paranee, kun niitä kuulee. Musiikki on se, mikä mut tekee onnelliseks ja tän kiertueen myötä muistan taas, että millasta on olla onnellinen. Se on parasta. Kuulostaa kliseeltä. Kuulostaa hassulta. Mä vaan en voi sille mitään.