Love

Mä en tiedä... Musta on tullut ehkä vähän itsekäs. Päätelmä tulee siitä, että oon oppinu toisinaan kattomaan tätä maailmaa vaan sormien välistä. Sormet peittää sen, mitä en halua nähdä, mut raoista tiedostaen katon just niitä asioita, jotka haluun nähdä. Tavallaan se toimii ja ihan kunnolla vielä. Riitelin mun kaverin kanssa. Tai en oikeestaan, mutta suutuin sille, koska kuulin asioita, joista päätellen tiedän, että se on tehny sen, että se on kääntäny sille tärkeän ihmisen mua vastaan. Ihmisen, joilla perjaatteessa mulle ei ole merkitystä, mutta se tarkottaa sitä, että tätä mun kaveria tulee olemaan vaikeaa nähdä. Liian vaikeeta, koska mä en jaksa antaa enää anteeks. Mä en jaksa tapella tästä asiasta. Itkin tänäänkin, mut tavallaan nautin siitä, kun itken. Tavallaan se sattuu enemmän kun mikään.

Tästäkin huolimatta mä välitän tästä asiasta yllättävän vähän. Okei, kyllähän sillä on tosi iso merkitys, mutta mä osaan silti hymyillä. Pistän musan päälle ja mietin niitä asioita, jotka saa mut hymyilemään ja sitten taas nautin elämästä. Mä en oikeesti jaksa enää kärsiä asioista, jotka ei ole mun vikaa. Mä mieluummin jatkan eteenpäin, koska loppujenlopuksi ne muut tekee sen, että pilaa itseltänsä jotain. En minä, koska mä olen kyllästynyt itteni tappamiseen.

Eilen olin onnellinen. Oikeasti onnellinen, vaikka mitään ihmeen erityistä ei edes tapahtunut. Menin kouluun ja menin kattelemaan Stage porukoiden harjotuksia. Ne veti siellä niin täysillä, ne oli täynnä energiaa ja se kolmoskohtaus oli jotain sulosta. Mä en edes tunne niitä kaikkia ihmisiä, mutta ne piristi mun päivän pilviin. Menin kotiin hoilaillen ja kaikki tuntu maailman parhaimmalta ja siltä, että mä rakastan elämää. En jaksa antaa tän päivän pilata sitä, vaan nyt oon tietosesti vähän itsekäs. Eilen oikeesti voitin useita pelkoja. Kuten sen, että aikasemmin mä oon aina miettiny, että uskallanko mennä niitten puolituntemattomien kanssa samaan huoneeseen ja olla oma itteni. Nyt mä tein sen miettimättä, nyt mä jopa puhuin niille ja hoidin oman homman, mikä mun siellä piti tehdä. Naama leveenä ilosta kattelin niitä ja mietin asioita. Sitten tulin kotiin hoilaillen ja lauloin ekaa kertaa ikinä äidin kuullen, eikä se ollu niin kamalaa.

Pikku asioista onnelliseksi ja mä oikeasti rakastan tätä maailmaa!