Flow... flow.. flow.

Edellinen merkintä oli sitä, että kaikki jumittaa paikallaan, enkä tee mitään. Nyt sen sijaan oon varmaan tehny asioita jotakuinki liikaa miettimättä sen enempää. Missäköhän on se kultanen keskitie? Mä en nimittäin todellakaan tiiä mikä musta on tällä menolla tulossa ja kuka mä ees olen nyt?

Joku kuiskaa kokoajan mun päässä, että... mulla on salaisuus. Salaisuus josta en voi puhua. Salaisuus josta en ees uskaltais puhua kenellekkään, vaikka voisinkin. En mä tiedä.

Oon niin kujalla itteni kanssa ja saanu asioita tosi pahasti solmuun. Silti mä hymyilen? Herään ja teen kaiken ihan nurinkurin. Syön aamupalaks ranskalaisia ja juon teetä, vaikka vihaan sitä. Nauran ja karkaan itteäni.