Koulut alko. Ite siis aloin opiskelemaan digimediaa arabianrannassa, Heltechissä. Ekan viikon aikana olin jo ihan kauhuissani, kun katoin lukujärjestyksiä, jotka näytti kaikki siltä, että koulua olis joka päivä neljään ja kuulin, että viime vuonna muutama ihminen oli jopa stressinsä takia jättäny kyseisen linjan täysin kesken. Nyt kumminkin oon huomannu, että meillä on super kiva luokka täynnä super mukavia ihmisiä ja tunnit on oikeasti jopa mielenkiintosia. Kuvataan juttuja ja katotaan elokuvia, puhutaan käsikirjotuksista ja katotaan dokkareita. Mulla herää ne vanhat unelmat editoimistyöstä ja ohjaamisista ja kaikesta muustakin henkiin, kun nään jonkun hullun Quentin Tarantinon ruudulla sekoomassa ja pauhaamassa elokuvista. En mä voi sille mitään, musta vaan tuntuu, että toi on oikeesti se mitä mä haluan tehdä!
Sitten tossa oli myös Weekend -festarit, jotka nyt pääasiassa olin ihan yksin. Menin vaan lauantaina, koska perjantaina bussijonot karkas kilometrin päähän ja jotenkin vaan meni into koko touhusta. Lauantaina sitten päätin oikeesti olla ajoissa ja yksin siellä fiilistelin Jukka Poikaa ja Carpark Northia. Aivan älyhyviä molemmat. Muutamien mutkien kautta sain sinne muutaman kaverin, joiden kanssa katottiin sitten Donkeyboy, mut siihen se vähän sitten jäikin, kun halusin mennä mahdollisimman eteen odottamaan pääesiintyjää Hurtsia ja se kannatti oikeesti tehdä. Mulla oli koko sen shown ajan kylmät väreet ja tunne, että en oikeen tienny halusinko itkeä vai nauraa. Niin naurettavaa kun se onkin, niin mä oikeesti elän musiikilla.
Lauantaina, eli eilen olin kattomassa Koisorockissa Vantaalla Duke and the Samoan Guyssiä. Yllätyin, että tykkäsin siitä ihan oikeesti, koska se oli jotenkin niin energistä ja pirteetä. Sen jälkeen nokka kohti Espoota, missä soitti Pasa ja illalla oli jotakuinkin sen päivän kohokohta, kun äiti päätti heittää yllärikortin ja viedä mut Tikkurilan Shamrockiin kuuntelemaan Kuningasideaa. Istuin semmosen leveemmän kajarin päällä koko keikan ajan, ihan lavan vieressä ja se osottautu keikan aikana sekä aitiopaikaks, että vaaravyöhykkeeks.
Ja kaikista tän merkinnän aiheista poiketen, mun täytyy sanoa, että kaikki on tuntunu viimeaikoina tosi kummalliselta. Mun järki ei meinaa pysyä kasassa, en kuuntele ihmisten järkeviä neuvoja, enkä sitä järkiääntä omassa päässä. Kohta saattaa räjähtää kaikki. Mä en oikeesti tiedä miten päin olla. Mä toisaalta haluaisinkin, että kaikki räjähtäis, ettei tää olis vaan mun sisällä, mut toisaalta se olis pahinta mitä vois käydä... vai olisko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti