Mä oon heittäny tän puolen vuoden aivan överiks. Mä oon menny ihan virran mukana aina sinne, minne mikäkin asia johtaa, mut mä oon nyt tajunnu, että edes se ei tunnu enää missään. Ennen oisin hihkunu ilosta ku jotain jännää tapahtuu, tai ollu aivan fiiliksissä kaiken maailman pippaloista ja muusta, mut mua ei jotenkin enää ees jaksa liikuttaa, koska mua liikuttaa ihan väärät asiat. Muutamat tyhjänpäiväset sekunnit ja menneet muistot. Ja ehkä musiikki.
Mä en enää oikeestaan halua puhua mistään kenellekkään. Ensinäkään mulla ei oo oikeen ketään jolle voisin, mut mä oon myös päättäny, että mun on pakko päästä siitä palavasta puhumishalusta eroon. Mulla on tällä hetkellä päällä ajatus siitä, että kesän jälkeen mä aion olla kokonaan uus ihminen. Mä aion olla itsevarma, jatkaa elämää murehtimatta, sanoa mitä mieli tekee, mut satuttamatta ketään, lopettaa epämääräset tälläset merkinnät tai tälläsistä asioista puhumisen muille, pitää pääni ja pitää itteni poissa asioista, joista tiiän, että ei kannata tehdä. Mä en oo ihminen, joka pitää uudenvuodenlupaukset, mut kun mä päätän jotain muuten, niin mä tappelen sen edestä. Mä en jaksa olla enää tää valittava tyyppi, jonka mielialoihin ihmisillä menee hermot. Enkä se, joka aina jää muiden jalkoihin.
Mutta tänään mä saan vielä itkeä turhasta, koska sen oon jo tehnyt, niin tässä merkinnässä kun oikeestikkin. Miettiä koko elämän itekseni läpi. Miettiä mitä mä haluan ja mitä en. Mikä on fiksua ja mikä ei. Mitkä on mun pahimmat virheet ja mitkä silti tekisin uudelleen. Niin.
Jep. Hyvää kesää ihmisille.
T. Milla
Kohta mä toivottavasti olenkin joku muu.
 |
| Minna teki meistä tämmösen! |
